Opas itselle - kansallispukujen päähineet

Pitkän aikaa on tehnyt mieli kasata omaan käyttöön selväsanainen ja -kuvainen sanasto tai joku oppaan tyylinen kansallispukujen osista ja termeistä. Lähinnä, että osaisin oikeanlaisen kuvan yhdistää oikeaan sanaan, ilman että se pitää aina googlettaa ja tarkistaa. Erityisesti päähineissä on monta semmoista tyyppiä ja yksityiskohtaa, joiden nimitykset tuntuvat vähän vaihtelevan tai olevan hankalia erottaa ja kaikkia pikkuasioita ei ole yleensä samaan kohtaan kirjoitettu. Siksipä koetan nyt kasailla tähän postaukseen noita päähineitä ja niille taustatietoa (naisten päähineistä nyt ensi alkuun). Lisään ja korjailen juttuja sitä mukaa, kun uutta informaatiota tulee vastaan. Kopsaan nyt nämä perustekstit suoraan tuolta Suomalaiset kansallispuvut -sivun sanastosta ja etsin myöhemmin enemmän tietoa. Kuvat on pääosin Soja Murron sivuilta.

Tykkimyssy: Silkillä päällystetty, usein kirjottu, kovetettu myssy, joka on ollut aikuisen naisen päähine rippikouluikäisestä saakka läntisessä Suomessa. Kopan muoto vaihteli aikakausittain ja alueittain. Siihen kuuluu kovetettu tykki. Kopan takaosassa on rusetti. (ks. tykki)

Tykki: Tykki koostuu kangaskaitaleesta ja siihen kiinnitetystä pitsistä, pitsimäiseksi kudotusta kankaasta tai laskostetusta kangaskaitaleesta. Tykin muoto noudattaa myssyn etureunaa. Tykki on valkoinen ja tärkätty. Se puetaan sileästi otsalle niin, että hiukset jäävät peittoon. Koppa puetaan tykin päälle. (ks. tykkimyssy ja pinteli.)

Tykkimyssyn pukeminen

Korvamyssy: Eteläpohjalainen naisen päähine, jossa kovetettuun koppaan on lisätty korvaläpät, korvalliset ja solmittavat nauhat tai yhtenäinen nauha läpästä läppään.

Tanu, liinalakki: Valkea pellavapalttinainen naisen päähine, joka oli käytössä läntisessä Suomessa 1600-luvulta alkaen ennen tykkimyssyjä. Muodista huolimatta tanut jäivät käyttöön osassa Savoa ja Kymenlaaksoa. Tanu rakentuu suorakulmaisesta pellavapalttinakappaleesta, pesästä, jonka reunoihin on kiinnitetty pitsi tai pitsimäinen tai laskostettu kangaskaitale. Pesän koko ja muoto sekä pitsin tyyppi vaihtelevat aikakausittain ja alueittain.

Huntu (Suurhuntu, pienhuntu): Luterilaisen vaimon päähine Karjalassa. Huntu on alkujaan kookas pellavapalttinainen valkea liina, jonka hunnunsitoja laskosti ja solmi vaimon päähän. Hunnun tukena on usein päähän sidottu sykerö, joka tukee huntua ja antaa sille halutun muodon. Pienhuntu voi olla todella pieni ja taidokkaasti taiteltu kangasnykerö päälaella.

Lavansaarelainen huntu

Sykerö: Alunperin hiuksista tehty kaarimainen päälaite, käytetään sellaisenaan värillisellä nauhalla päällystettynä tai hunnun alla (naimisiin mentyä). Sykerö voi olla myös pieni hiuksista punottu "nykerö" tykkimyssyn sisällä. Nykyään sykerö voidaan tehdä omista hiuksista, pellavalangasta, kankaasta jne.

Oik. laidassa nuorten neitojen sykeröt ja vas. laidassa sykerö vaimon hunnun alla

Säppäli: Karjalainen nauhamainen tytön päähine, jossa punaiselle verkapohjalle on kiinnitetty ompelemalla tinaisia, usein piikillisiä nastoja, joskus myös nauhoja.

Säppäli

Pinteli: Kovetettu nauhamainen tytön karjalainen päähine, säppäliä vastaava, mutta ilman metallinastoja. Pinteli, toisinaan valkiksi nimitetty nauha, muodostettiin ylös päälaelle kammatun hiusnutturan ympärille siteeksi tai renkaaksi, joka vastasi neidon seppelettä. 1800-luvun puolivälissä eri ikä- ja sosiaaliluokkien tunnukset menettivät pukeutumisessa vähitellen merkitystään ja pinteli jäi liinalakin eli tanun tai tykkimyssyn alla pidettäväksi nauhaksi. Se piti hiukset sileinä ja siihen kiinnitettiin tykkimyssyn pitsi. Pitkänomaista pinteliä käytettiin myöhemmin liukuesteenä silkkihuivien alla. Pinteli tehdään käyttötarkoituksen mukaan pään tai nutturan (nupun) ympäryksen mittaiseksi ja päällystetään useimmiten kirkkaan värisellä kankaalla, kuten punaisella veralla tai silkillä. Alustana on käytetty mm. taivutettua pärettä tai tuohta. Mitä nuorempi tyttö, sitä yksivärisempi päähine, sillä moniväriset nauhat olivat naimaikäisen tytön tai morsiamen merkki.(Wikipedia)


Sorokka: Karjalainen ortodoksivaimojen huivimainen valkea pellavapalttinainen päähine, jonka otsamus on kirjottu tai reikäompelein koristettu. Sarafaanialueella sorokan "häntä" on voitu kirjailla helmillä, napeilla ja langoilla. "Häntäosa" eli nisantakainen voi olla kirjottu erilliselle kankaalle ja ommeltu sarafaanin lakimuksen jatkeeksi tai päälle. Sorokka on suomeksi harakka.

Sorokka

Säpsä: Sarafaanin eli feresin kanssa käytettävä päähinen, samantyylinen kuin sorokka, mutta ilman nisantakaista.

Perväskä:

Perväskä

Silkkinauha

 ---

Jos jollain on lisätietoa näistä, niin vapaasti saa sen jakaa tuonne kommenttilaatikkoon. Pitää jättää tämä nyt kesken, kun olen kulkenut näiden päähinejuttujen perässä pitkin nettiä melkein koko aamun jo. :P