Vesiväreillä (ja ilman), osa 2

Vesivärit ovat lojuneet koko tämän ajan olohuoneen pöydällä ja aina joutessani suttaan jotain paperille. Aihevalikoima on pysytellyt koko ajan aikalailla samana, kirjaimia ja kukkia syntyy vuorotellen. Tämä kuva on osa yhdestä kukkakuvasta, jota tein kauan ja hartaasti. Nupuista tuli ihan kivat, mutta lehtiin olisin voinut käytää vähemmän väriä, niistä tuli aika tummat. Olen kuitenkin lopputulokseen ihan tyytyväinen.

Seuraava kuva on enemmänkin ihanan vihreän vesivärinapin testaamista ja jonkinmoinen taustaharjoitus. Tuli mukavan elävä pinta, ei valittamista. Teksti on kirjoitettu mustalla patruunakynällä, joka virtasi välillä vähän liiankin jouhevasti. Sananlasku on kalligrafiaopettajan mietelausekirjasta ja tykkään kovasti sen viestistä. :)

Samasta kirjasta on myös seuraava viisaus ja tämän askartelin eilen. Maalasin ensin sen sata L-kirjainta paperille ja tekstasin tekstin useamman kohdalle ja yksi onnistui sitten ihan hyvin (jep, lisäharjoitusta kaivataan), tosin senkin onnistuin suttaamaan ihan viime metreillä, mutta se saa jo mennä taiteellisen vapauden -tai jonkun vastaavan- piikkiin. :P

Lopuksi vielä viime viikkoisen kurssikerran tuotoksia. Ensimmäinen on patruunakynällä nuottiavaimen muotoon kirjoitettu satunnainen tekstinpätkä jostain Kahlil Gibranin kirjasta.

Ja sitten on tusseilla ja mustekynällä tehtyjä onnentoivotuksia jollekin Einarille. :)

Tunnin päästä lähden viimeiselle kurssikerralle. Toivottavasti saamme ensi syksyksi jatkokurssin jatkokurssin. ♥

Vesiväreillä, osa 1

Innostuin jokunen viikko sitten erään kalligrafiakirjan ansiosta kaivelemaan vesivärit todella syvästä jemmasta ja sitten piirtelinkin kirjaimia ja vähän muutakin kaikki paperinkulmat täyteen. Osa onnistui vasta-alkajan näkökulmasta vallan hyvin ja osa sitten vähän sinnepäin.

Avainsana kirjainten piirtelyyn on oikeanmuotoinen pensseli. En saanut aikoinaan koulussa vesiväreillä aikaan yhtään mitään, mikä millään muotoa olisi ilahduttanut (kenenkään) silmää. Silloin sudittiin niillä perinteisillä siveltimillä, joiden käyttöön tarvitaan vähintään lehmän hermot ja luonnottoman vakaa käsi.

Joskus artesaaniopintojen aikaan olen ostanut lattakärkisen siveltimen jemmaan ja sillä alkoi syntyä sen näköistä jälkeä, kuin suunnilleen mielessäni havittelin. Ohuimmat viivat ja pilkut ja pisteet on sitten tehty ohuella, tavallisella siveltimellä, jossa on ihan muutama karva vaan "ristissä". Alla olevassa kuvassa näkyy jotakuinkin samanlainen sivellin kuin se oma taikakaluni on. Se ei ole jäykkä öljyvärisivellin, vaan ihan vesiväreillä maalaamiseen tarkoitettu. Mahtava kapine!

Rapsakoita faktoja

Blogin päivittäminen on käynyt hiukkapikkasen hitaalla, vaikka käsitöitä on kyllä valmistunut koko ajan. Tai siis ei mitään vielä ihan valmiiksi asti, mutta valmiimmaksi.

Elinan blogista löytyi Dagmarilaan tunnustus, kiitos siitä.


Tunnustukseen kuuluvat seuraavat asiat:

1. Kerro linkin kera blogissasi, kuka lahjoitti sinulle tämän awardin.
2. Kirjoita seitsemän random faktaa itsestäsi.
3. Lahjoita tämä sama award 15 blogille/bloggaajalle.


Koetan nyt miettiä ihan oikeasti sellaisia faktoja, mitkä ei olisi valmiiksi jo kaikkien tiedossa.

1. Suutuin seiskaluokalla käsityöopettajalle, enkä valinnut käsitöitä valinnaisaineeksi. Tietenkin sitten kävi niin, että tämä opettaja jäi samana keväänä eläkkeelle ja seuraavana vuonna käsitöitä, sekä pakollisia että valinnaisia, opetti yksi tosi kiva nuori opettaja. Mitä opimme tästä..
2. En tykkää tehdä pitsineulesukkia, koska minulla on niin karkeat kantapäät, että ne kuluisivat puhki silmänräpäyksessä. Siksi teen paksuja villasukkia vaan. :)
3. Opiskelin Mikkelissä tekstiiliartesaaniksi ja tajusin opiskeluaikana kankaan sidosopit kuin vettä vaan. Nyt en ole kutonut 11 vuoteen, enkä muista sidosopista oikein mitään. Aika äkkiä se varmaan palautuisi mieleen, kun ryhtyisi jälleen kutomaan. Kankaanpaino ei sen sijaan ollut oikein minun juttu, sen peruuttamattomuus on vissiin jotenkin liian vaativaa. Tykkään kun on mahdollisuus purkaa ja tehdä uudelleen paremmin.
4. Mielestäni kaikkien aikojen parhaita tv-ohjelmia ovat Vuoristosairaala, Hovimäki ja uutena tulokkaana Downton Abbey. Ne ovat kertakaikkiaan niin hyväntuulisia, ei-liikaa-kieroilevia, sujuvasti eteneviä ja miljööltään täydellisiä, että voisin katsoa uusintoja uusintojen perään elämäni loppuun saakka. Tälle suosikkilistalle pääseminen ei ole helppoa, maailmassa on perushyviä ohjelmia vaikka kuinka paljon.
5. Minulla on jossain takaraivossa eräänlainen mielikuva, jota en näe kovin tarkasti, mutta se on saattaisi olla keväinen kaupunkimaisema Englannista. Joskus jostain saattaa tulla välähdyksenomainen mielleyhtymä tästä maisemasta ja on ihan siinä ja siinä, että saan siitä kuvasta kiinni, mutta en kuitenkaan. Luulen, että tuo mielikuva on kuva jostain kirjasta tai tv-ohjelmasta, jonka olen nähnyt joskus lapsena. Joka tapauksessa se kuva (tai siis sen pilkahdus) saa minut ihan aina mahdottoman hyvälle tuulelle ja positiivisella tavalla nostalgiseksi.
6. Rakastan historiaa ja oma henkilösuosikkini on ollut yläasteelta lähtien Birger Jaarli. En kyllä yhtään muista miksi alunperin häneen kiinnitin huomiota, mutta Birger on kuitenkin jäänyt pysyvästi mieleen ja olen hänestä lueskellut silloin tällöin lisää. Birgerin poika Maunu Ladonlukko on myös suosikkini, tosin lähinnä nimensä takia. Olen miettinyt, että antaisin joskus jollekin "rumanaamaiselle" koiralle nimen Ladonlukko, sopisi kuin nenä päähän. Muita kiinnostavia hahmoja ovat esimerkiksi Pyhä Birgitta, kuningatar Dagmar sekä Runeberg, Snellman, Sibelius ja muut kotimaiset kansallisvaikuttajat. Suosikkihenkilöt ovat myös historian aikajanalla helposti muistettavia kiintopisteitä, mikä auttaa hahmottamaan eri vuosisatoja ja niiden tapahtumia.
7. Kaksi rakkauttani, historian ja käsityöt niputtaa yhteen Bayeuxin seinävaate, keskiajalla kirjottu liina, jonka pituus on 73 metriä ja korkeus n. 50 cm. Liinassa kuvataan 1060-luvun historiallisia tapahtumia. Opiskeluaikana törmäsin jossain kuviin liinan mahtavista yksityiskohdista ja kaivoin siitä sitten tietoa niin paljon kuin ennen netin tuomia mahdollisuuksia oli ylipäätään mahdollista. Haaveeni on joskus päästä näkemään liina livenä.

Ja sitten hankalin osuus: 15 blogia, joille pitäisi tunnustus jakaa, huhhei. Ensimmäinen (ja nyt jo toinen) on onneksi helppoja

Elämää pellossa
Annelivia

-mutta sitten tulisi rivi suljettuja blogeja, joita en kehtaa tähän listata. Pitää siis miettiä muita saajia vielä tarkemmin, sillä -ja nyt tulee bonusfakta- leivoin äsken manteli-suklaatorttua ja aion nyt mennä syömään siitä palasen. ;)

Opas itselle - kansallispukujen päähineet

Pitkän aikaa on tehnyt mieli kasata omaan käyttöön selväsanainen ja -kuvainen sanasto tai joku oppaan tyylinen kansallispukujen osista ja termeistä. Lähinnä, että osaisin oikeanlaisen kuvan yhdistää oikeaan sanaan, ilman että se pitää aina googlettaa ja tarkistaa. Erityisesti päähineissä on monta semmoista tyyppiä ja yksityiskohtaa, joiden nimitykset tuntuvat vähän vaihtelevan tai olevan hankalia erottaa ja kaikkia pikkuasioita ei ole yleensä samaan kohtaan kirjoitettu. Siksipä koetan nyt kasailla tähän postaukseen noita päähineitä ja niille taustatietoa (naisten päähineistä nyt ensi alkuun). Lisään ja korjailen juttuja sitä mukaa, kun uutta informaatiota tulee vastaan. Kopsaan nyt nämä perustekstit suoraan tuolta Suomalaiset kansallispuvut -sivun sanastosta ja etsin myöhemmin enemmän tietoa. Kuvat on pääosin Soja Murron sivuilta.

Tykkimyssy: Silkillä päällystetty, usein kirjottu, kovetettu myssy, joka on ollut aikuisen naisen päähine rippikouluikäisestä saakka läntisessä Suomessa. Kopan muoto vaihteli aikakausittain ja alueittain. Siihen kuuluu kovetettu tykki. Kopan takaosassa on rusetti. (ks. tykki)

Tykki: Tykki koostuu kangaskaitaleesta ja siihen kiinnitetystä pitsistä, pitsimäiseksi kudotusta kankaasta tai laskostetusta kangaskaitaleesta. Tykin muoto noudattaa myssyn etureunaa. Tykki on valkoinen ja tärkätty. Se puetaan sileästi otsalle niin, että hiukset jäävät peittoon. Koppa puetaan tykin päälle. (ks. tykkimyssy ja pinteli.)

Tykkimyssyn pukeminen

Korvamyssy: Eteläpohjalainen naisen päähine, jossa kovetettuun koppaan on lisätty korvaläpät, korvalliset ja solmittavat nauhat tai yhtenäinen nauha läpästä läppään.

Tanu, liinalakki: Valkea pellavapalttinainen naisen päähine, joka oli käytössä läntisessä Suomessa 1600-luvulta alkaen ennen tykkimyssyjä. Muodista huolimatta tanut jäivät käyttöön osassa Savoa ja Kymenlaaksoa. Tanu rakentuu suorakulmaisesta pellavapalttinakappaleesta, pesästä, jonka reunoihin on kiinnitetty pitsi tai pitsimäinen tai laskostettu kangaskaitale. Pesän koko ja muoto sekä pitsin tyyppi vaihtelevat aikakausittain ja alueittain.

Huntu (Suurhuntu, pienhuntu): Luterilaisen vaimon päähine Karjalassa. Huntu on alkujaan kookas pellavapalttinainen valkea liina, jonka hunnunsitoja laskosti ja solmi vaimon päähän. Hunnun tukena on usein päähän sidottu sykerö, joka tukee huntua ja antaa sille halutun muodon. Pienhuntu voi olla todella pieni ja taidokkaasti taiteltu kangasnykerö päälaella.

Lavansaarelainen huntu

Sykerö: Alunperin hiuksista tehty kaarimainen päälaite, käytetään sellaisenaan värillisellä nauhalla päällystettynä tai hunnun alla (naimisiin mentyä). Sykerö voi olla myös pieni hiuksista punottu "nykerö" tykkimyssyn sisällä. Nykyään sykerö voidaan tehdä omista hiuksista, pellavalangasta, kankaasta jne.

Oik. laidassa nuorten neitojen sykeröt ja vas. laidassa sykerö vaimon hunnun alla

Säppäli: Karjalainen nauhamainen tytön päähine, jossa punaiselle verkapohjalle on kiinnitetty ompelemalla tinaisia, usein piikillisiä nastoja, joskus myös nauhoja.

Säppäli

Pinteli: Kovetettu nauhamainen tytön karjalainen päähine, säppäliä vastaava, mutta ilman metallinastoja. Pinteli, toisinaan valkiksi nimitetty nauha, muodostettiin ylös päälaelle kammatun hiusnutturan ympärille siteeksi tai renkaaksi, joka vastasi neidon seppelettä. 1800-luvun puolivälissä eri ikä- ja sosiaaliluokkien tunnukset menettivät pukeutumisessa vähitellen merkitystään ja pinteli jäi liinalakin eli tanun tai tykkimyssyn alla pidettäväksi nauhaksi. Se piti hiukset sileinä ja siihen kiinnitettiin tykkimyssyn pitsi. Pitkänomaista pinteliä käytettiin myöhemmin liukuesteenä silkkihuivien alla. Pinteli tehdään käyttötarkoituksen mukaan pään tai nutturan (nupun) ympäryksen mittaiseksi ja päällystetään useimmiten kirkkaan värisellä kankaalla, kuten punaisella veralla tai silkillä. Alustana on käytetty mm. taivutettua pärettä tai tuohta. Mitä nuorempi tyttö, sitä yksivärisempi päähine, sillä moniväriset nauhat olivat naimaikäisen tytön tai morsiamen merkki.(Wikipedia)


Sorokka: Karjalainen ortodoksivaimojen huivimainen valkea pellavapalttinainen päähine, jonka otsamus on kirjottu tai reikäompelein koristettu. Sarafaanialueella sorokan "häntä" on voitu kirjailla helmillä, napeilla ja langoilla. "Häntäosa" eli nisantakainen voi olla kirjottu erilliselle kankaalle ja ommeltu sarafaanin lakimuksen jatkeeksi tai päälle. Sorokka on suomeksi harakka.

Sorokka

Säpsä: Sarafaanin eli feresin kanssa käytettävä päähinen, samantyylinen kuin sorokka, mutta ilman nisantakaista.

Perväskä:

Perväskä

Silkkinauha

 ---

Jos jollain on lisätietoa näistä, niin vapaasti saa sen jakaa tuonne kommenttilaatikkoon. Pitää jättää tämä nyt kesken, kun olen kulkenut näiden päähinejuttujen perässä pitkin nettiä melkein koko aamun jo. :P

Nieglall kird́utettu

Kirjoittelin aiemmin joululahjaksi tulleesta kirjontakirjasta. Tammikuu meni vielä neuloessa, mutta nyt, kun olen vielä saanut aikaiseksi itselleni toiset säärystimet ja uudet lapaset, olen voinut keskittyä kirjontajuttujen suunnitteluun. Tykkään kirjomisesta tosi paljon, se on melkein kuin piirtämistä, mutta jälki on takuulla nätimpää (varsinkin kun toteuttaa jonkun muun suunnittelemaa mallia :P ). Päivänvalon lisääntyminenkin edesauttaa kirjontahommia, ohuiden lankojen laskeminen kankaanpinnasta onnistuu parhaiten luonnonvalossa.

Olen aiempina vuosina tehnyt ristipistoilla monogrammeja ja kukkajuttuja. Niille ei vain oikein ole käyttöä että kehtaisi tehdä kasapäin lisää (tai olisi tietysti, jos olisin tehnyt ne alun alkaenkin esimerkiksi pöytäliinan kokoiselle kankaalle).

Tätä lippua varten tein ihan ikioman mallikuvan excelillä, jotta sain nuo epäsymmetriset vinoviivat oikein myös kankaalle. Lipulle(kaan) en sittemmin ole keksinyt mitään sen kummempaa käyttöä, joten se jatkojalostui neulakirjan takakanneksi. Etukansi on vähän kesken, mutta aion ottaa sen korkeimman omakätisesti työn alle mahdollisimman pian. Kansien sisälle tulee muutama "sivu" valkoisesta flanellista, se on sentään jo hankittuna. Syy miksi teen tuota myrkynvihreälle lakanakankaalle, on mysteeri. Kerrottakoon, että saadakseen kankaalle neliön mallisen ristin on pisto tehtävä toiseen suuntaan neljän ja toiseen suuntaan viiden langan yli. Helpompiakin pohjakankaita varmasti olisi.

Tätä työtä tein viime kesänä pitkään ja hartaasti ja voin sanoa, että on muuten työläs laskettava. Kun aikanaan aloin täyttää noita välejä, niin huomasin, että olin möhlännyt todella hyvin ja työ jäi keskeneräiseksi odottamaan jotain inspiraatiota. Tekisi mieli aloittaa alusta, mutta en kyllä aio purkaa tuota tekelettä. Tekniikka on nimeltään german brick stitch, muistaessani etsin sille suomenkielisen nimen. Oikeaoppisesti tuossa kai käytettäisiin lankana hiukan paksumpaa villa- tai silkkilankaa, mutta itse tykkään käyttää kirjonnoissa rullalla olevaa helmilankaa, silläkin saa kyllä sopivan tiheän lopputuloksen.

Kun aikoinaan artesaanin opinnäytetyönä tein karjalaista käspaikkaa ja siihen kirjontatyötä, niin tykästyin etupistokirjontaan. Tekniikaltaan se on harsintaan verrattavaa, ei mitään ihmeellisiä kommervenkkejä, mutta idea on se, että kun harsiessa kankaan pintaan muodostuu katkoviiva, niin etupistokirjonnassa tullaan aikanaan samaa viivaa takaisin ja täytetään ne aukkopaikat. Ja pistot on tietenkin tasamittaisia, toisin kuin harsinnassa, jossa se ei ole niin justiinsa. Tosi taitavan tekijän etupistokirjonta on samannäköinen kankaan taka- kuin etupuolellakin. Siihen on minulla vielä hiukan matkaa, olkoonkin että melkein koko ajan se jo onnistuu (ja välillä tulee sitten joku pölhö möhläys). Tämä pikkupuu on kirjottu yhden pussukan kylkeen ja tehty aika vapaalla tekniikalla.

Ja nyt itse asiaan. Tällä hetkellä tekeillä on pieni, etupistoilla kirjottu pöytäliina, johon etsin perinteisempiä koristemalleja Theodor Schvindtin kirjasta Ompelu- ja nauhakoristeita. Idea lähti alla olevasta kuvasta, joka tuli joskus vastaan netissä. Alimman mallin kopsasin omaan työhön suoraan tuosta kuvasta, vaikka jälkikäteen huomasin, että sekin löytyisi tuosta Theodorin kirjasta.

Tässä siis oma versioni, pohjana on harmaa pellavakangas. Alin rivi on valmis ja sen ja vihreän väliin tulee vielä jotain. En tiedä teenkö siihen reikäompelua, mikä näyttää kivalta tuossa esimerkkikuvassa, mutta jota en ole ikinä itse vielä tehnyt. Sekin olisi kiva opetella.

Ja tiedä vaikka joskus silittäisin jonkun noista kankaista. :P

Raitarivejä

Joulun jälkeen oli ilmassa vähän neulontakyllästymistä ja sen seurauksena innostuin vihdoin virkkaamaan vessaan uutta mattoa ontelokuteista, jotka tilasin jo viime kesänä Kauhavan Kangasaitasta, mistä myös maton ohje on peräisin. Kude loppui kun matto oli muutamaa kierrosta vaille valmis ja sitä piti tilata vielä kilo lisää, onneksi toimitus oli tosi nopea. Uusi kude oli vähän tiivimmän tuntuista kuin vanha, vaikka samaa kudetta olin ostavinani. En tiedä vaikuttiko se sitten tuohon reunojen lurpattamiseen, kun ennen kuteen vaihtumista matto on ihan tasainen. En ole vielä jaksanut purkaa ja korjata ja matto on jo käytössäkin (tosin päättelemättä), kun on niin ihanan pehmeä, eikä noista mutkista pienessä vessassa ole niin haittaakaan. Sisäinen ammattietiikka vaatii kyllä korjaustoimenpiteitä. Maton halkaisija on suunnilleen 130 cm ja väri luonnonvalkoinen.

Kudetta jäi jäljelle ison nyrkin kokoinen kerä ja siitä sain juuri ja juuri aikaiseksi pienen seinäpussukan. Vessaan pääsi tämäkin. Tässä kuvassa kuteen väri on parempi, vaikka sama valaistus on kummassakin. :]

Pitkällisen vitkuttelun jälkeen sain parissa päivässä valmiiksi ne -aiemmin mainitut- vihreä-mustat Cthulhu-lapaset. Niistä unohdin ottaa kuvan ennen postittamista, pitäisikin pyytää saajaa kuvaamaan ne.

"Pakollisten" uurastusten jälkeen  (matto oli myös pakollinen, sillä halusin saada matonkudepahvilaatikon tyhjäksi ja pois tilaa viemästä) olen hemmotellut itseäni uusilla villasukilla. Näissä nyt ei ole mitään sen kummempaa, lähinnä käytin värien valintaan vähän enemmän aikaa, kun halusin saada jämäkeriä käytettyä.

Nämä lyhytvartiset "ilta- ja yösukat" on itse asiassa varsin mainiot ja ihanan nopeatekoiset. Punainen ja vihreä lanka ovat ihan sellaisenaan seitsemää veljestä ja halju kellertävä (yksinään ei ole ollenkaan noin vahvasti keltainen) on myös samaa lankaa, mutta alunperin valkoista ja sittemmin kasvivärjättyä. Näitä ei-oikein-minkään-värisiä lankoja tulee silloin tällöin padasta ja niitä sopii hyvin käytellä tämmöisiin raitajuttuihin (tai värjätä uudelleen).

Sitten on kehitteillä vielä tämmöinen saamelaispukujen inspiroima juttu, josta on valmiina vasta tämä itselle muistiin näpätty mallikuva. Saa nähdä mitä siitä tulee, värit on ainakin mieleiset. :)

Bokkeri

Edellisestä postauksesta unohtui tämä tekele. Olen vielä kuvan ottamisen jälkeen korjannut siitä pari ei-niin-hyvää-kohtaa, mutten muistanut ottaa tuoreempaa kuvaa (valmiina kuvan koira joka tapauksessa näyttää aikuisemmalta, tämä on vähän pennun oloinen pyöreine muotoineen). Taulupohja on kooltaan 15x15 cm ja käytin akryylivärejä. Tämä on toinen työ ko. väreillä ja siihen nähden onnistui ihan hyvin. Sisko tilasi taulun kaverilleen, jolla on ollut useampi valkoinen bokseri ja ilmeisesti työ oli saajalleenkin mieluinen.

Boksereita olen piirrellyt ennenkin, niillä on helpot pään piirteet, jotka saa muutamalla kynän vedolla hahmoteltua (tässäkin taulussa lyijärillä tehty hahmotelma oli lopputulosta parempi, se vaan jäi maalin alle, enkä saanut sitä enää niin täydellisesti pensselillä talletettua). Itse asiassa joskus vuonna miekka ja kirves pääsin Koiramme-lehden piirustuskilpailussa kolmannelle sijalle varsin simppelillä bokserin kuvalla. Hassua on se, että olin mielestäni piirtänyt paljon paremman värikuvan, jonka kuitenkin harmistuksissani revin kappaleiksi, kun naapurin silloinen bokseriuros puri minua käteen. Piirsin sitten ulkomuistista tussilla sen kilpailuun lähetetyn työn. :D